Matkalla

Jäännösihminen

Muistatko lapseni ne vuodet

jolloin kivetkin laitoin huutamaan rakkauttani

Pyhällä vuorella

Kivisydämistä puhuin

Halusin sinusta lihasydämen

– Minun rakkauskirjeeni

 

Petyit, hylkäsit ne

kaappisi pimeimpään nurkkaan

Hylkäsit minut – hylkäsit itsesi

Sinnekin näin

– Koko ajan

 

Nyt saat jälleen kulkea sydämellisiä polkuja

Kivet huutavat sinulle jälleen

Ei enää omaa tuskaasi – vaan minun

kansani tuskaa

 

Otat niistä kuvia – sydämeesi talteen

Ettet unohda enää

Olen kanssasi – vieläkin

 

Kun hylkäsit itsesi toisten hylkäämänä

hylkäsit minutkin

 

Oletko ajatellut kuinka itkin

Pakotin sinut jälleen vuorelleni

– Yksin

Minun kanssani

ettet niin kuuntelisi ihmisiä

turvautuisi mihinkään muuhun

kuin minuun

 

Huomaatko – on helpompaa

 

Olen Isäsi jolle kelpaat – riität

olet rakas ja arvokas

Kaikki ihmiset joita näet

ovat minun rakkaita

tyttöjä ja poikia

Kerro se heille

 

Jätä ne kivet tähän maahan

Ne mitkä keräsit vuosia sitten

vien kotiin sen joukon

Ne mitkä haluan että jätät tähän maahan

ovat jäännösihmisiä

 

Tiedäthän minun Sanastani

että vain jäännös pelastuu

Kerro sinä heille minun rakkaudestani

Särkyneille – vihatuille – valituille

Minäkin olin jäännösihminen

– Vain risti jäi

 

Kuljin sen edellänne

Tuokaa minulle heitä niin monta kuin eteenne tuon

Tuokaa heidät kotiin

Tuokaa Jerusalemiin

Uuteen Jerusalemiin

Taivaan kotiin

– Ristin tietä

 

Kuin kuolleet kelopuut

kuin kylmät kivet tänään

kuin kuolleet luut

– Herätän teidät eloon

 

Kivetkin laulaa rakkauttani

– Jo nyt

 

Vuoksi ristin

Uusi laulu

– Toivosta

Maaliskuun matkoista jäi erityisesti sydämelleni Vivamon naistenpäivät. Tunsin, miten Herra oli siellä kanssamme. Niin iso joukko ihania naisia! Puhuimme vaikeistakin asioista. Toimme niitä valoon. Välillä nauroimme makeat naurut itkun lomassa. Eikö sitä ole elämä. Itkua ja naurua: sopivasti molempia. Paljon saimme rukoilla ja viedä asioita ristin juurelle.

Maaliskuun lopulla, pääsiäisen aikaan minulla oli melkein pari viikkoa taukoa, mutta sepä menikin vuoteessa 11 vrk kuumeillessa. Kävin kerran lääkärissäkin. Oikein kunnon influenssa: Lepoa vaan. Siinä levossa olen voinutkin sitten hiljentyä. Taas kerran sain opetella, mitä on ottaa vastaan toisten apua. Isän huolenpitoa lähimmäisten kautta.

Viime sunnuntaina sain olla oman kotikirkkoni illassa puhumassa. Olin jotenkin syvästi liikuttunut, kun sain sinne mennä. Yli 3 vuotta sitten sisälläni kumpusi valtava tarve puhua, mitä Jeesus on tehnyt elämässäni. Mietin, laitanko nimettömänä puheen Pikkukirkon ovesta. En sitä sinä iltana tehnyt ja kun seuraavana päivänä menin töihin päiväpaikka Mariaan, seurakuntamme työntekijä Jukka Rahikainen tuli työpaikalleni pitämään hartaushetkeä. Ovella hän kysyi, tulenko puhumaan 7.4. pikkukirkkoon.Vastasin kyllä.

Helmikuussa yli 3 vuotta sitten Jukka piti kerran hartaushetkeä Mariassa. Hän puhui Joh. 4:1-42: Jeesus ja samarialainen nainen. En varmaan milloinkaan unohda, miten kosketettu olin silloin. Muistan ne sanat, johon Jukka lopetti: ”Se nainen jätti työnsä ja lähti kertomaan Jeesuksesta.” Ne sanat jäivät soiman sisimpääni. Siitä menikin sitten vain vähän yli puoli vuotta, kun siitä tuli totta elämässäni. Jätin sairaanhoitajan työni. Sanoin itseni irti käynnistämäni Päiväpaikka Marian työstä. Sain aloittaa tässä työssä. Evankeliumin julistajana. Siellä minne kutsutaan.

Kun Jeesus on siinä kaivolla, samarialainen nainen tulee vesiruukkunsa kanssa veden hakuun. Hän ihmettelee, kun Jeesus puhuu hänen kanssaan ja pyytää vielä saada juoda hänen astiastaan. Joh. 4:10: ”Jeesus sanoi naiselle: ´Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.´” Tuo nainen ei heti ymmärtänyt. Jae 13: ”Jeesus sanoo: ´Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.´”

Kun Jeesus pyysi naista hakemaan miehensäkin sinne, nainen sanoi, ettei hänellä ole miestä. Jeesus tiesi kuitenkin koko naisen elämän ja sanoi hänelle: ”Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi.” Voi kuvitella, miten tuo nainen olisi halunnut peittää ja unohtaakin koko elämänsä. Miten hän oli elänyt ja mikä hänen tilanteensa oli silloin. Jeesus kuitenkin tiesi, eikä tuominnut naista. Nainen oli niin iloissaan Jeesuksen kohtaamisesta – armon katseesta, että jätti ruukkunsa ja lähti heti kertomaan kaikille Jeesuksesta. Sanassa sanotaan, että monet uskoivat Jeesukseen kuultuaan tuon naisen kertovan Hänestä.

Varmasti monet tiesivät tuon naisen elämästä. Muutos hänen kohdattuaan Jeesuksen, varmasti näkyi hänestä. Miten herkästi me ihmiset tuomitsemmekaan toisemme virheistämme. Miten vaikeaa on etenkin uskovana, kun on eronnut tai ehkä janoissaan eksynyt hakemaan vettä vääristä lähteistä. Jano ei sammu ja tyhjyys jää. Ja syytökset itseään kohtaan lisääntyy hetken tunteista. Rakkaus on hyvä tunne – jopa se vääräkin.

Meillä kaikilla on kuitenkin uusi mahdollisuus. Voimme jättää kaikki virheemme ja syntimme taaksemme armon mereen. Jeesuksen veren puhdistettavaksi. Voimme aloittaa uuden elämän, jossa Jumala on mukana. Siinä elämässä on lähde, jossa on elävää vettä. Jumala ei katso virheittemme laatua ja määrää. Saamme vain pyytää anteeksi. Monet elämämme virheet ja valinnat ovat usein jostain kivustamme lähtöisin. Uskon, että Jumala haluaa vapauttaa meitä niistä. Enkä usko sen kivutta käyvän.

Hänellä on uusi puhdas sivu jo varattu. Hänen tekemässä elämämme kirjassaan. Jossain tilaisuudessa puhuja oli sanonut vahingossa sivun reunaan kirjoittamansa muistutuksen: ”Käännä sivua.”  Se lause oli ollut jollekin kuulijalle tärkein lause. Se oli muuttanut koko hänen elämänsä. Annetaan Jumalan tarttua elämäämme, kääntää sivua. Hänellä on hyvä suunnitelma Sinun ja minun elämälle. Huominen on ihan uusi päivä ja mahdollisuus.

Miten vaikeaa on irrottautua vääristäkin asioista. Näin eräänä aamuna rukouksessa ruukun, jonka multa oli kuivunut. Ruukku oli liian pieni ja multaa oli jo niin vähän, että kasvi oli jo kärsinyt. Kun keväällä kukka vaihdetaan uuteen ruukkuun, multaa on ensin kasteltava ennen kuin kukka irrotetaan ruukusta. Jos sitä repii kuivana, niin osa juurista jää vanhaan ruukkuun ja koko kukka vaurioituu. Muutokset elämässä ovat usein juuri näin. Jumalan aikataulu on se oikea aikataulu. Multa kostutetaan, uusi istutuspaikka on valmistettu, ja kukka irtoaa kuin itsekseen. Juuria entiseen ei enää jää. Ehkä monien ruukkujen vaihdon jälkeen kasvin paikka onkin ulkona muhevassa mullassa. Sitä ei hoida ihmiset, vaan Jumala, joka antaa sateet, tuulet, pakkaset ja auringon ajallaan. Koko rikkaan elämän kaikki osa-alueet täyttyvät.

Sef. 3:17 Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. (KR92)

¹⁷ Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.”

Huhtikuun puolessa välissä olen lähdössä pitemmälle reissulle. Muistathan sitä erityisesti rukouksin! Käymme myös Laukaan vankilassa. Kiertueemme nimi Jyväskylän seudulla on: ”Kun rakkaus pelottaa”. Rukous laulun sanoin: ”Kosketa Jumalan käsi arkoja alueita. Vapauta tuntoja siellä kauan sitoutuneita. Kauan, niin kauan on ollut sydän kuin jäinen seinä. Jumalan lämmin käsi murtaa ne kyyneleinä.”

Ps.34:19 Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne joilla on murtunut mieli.

Kiitos rukouksistasi ja tuestasi. Sitä olen tarvinnut ja varmasti tarvitsen eteenkinpäin. On tapahtunut paljon viime kirjeen jälkeen. Savonlinnassa tapahtuu uutta, jota täällä ollaan odotettu vuosia. Neljä vuotta sitten vein seurakuntaamme ajatuksen matalan kynnyksen paikasta keskellä kaupunkia. Tiloja etsittiin, mutta nyt sanon kiitos Jumalalle ettei se ovi silloin auennut. Viime kevään elämä voittaa tapahtuman jälkeen minut kävelytettiin satamassa sijaitsevaan 120 neliön tilaan ja pyydettiin käynnistämän ”särkyneiden majataloa”, ”olohuonetta” keskelle kaupunkia. Avain annettiin minulle käteen ilman pyyntöäni.

Siitä lähti rukous paikan puolesta. Nyt viime kirjeen jälkeen tiloihin on alkanut tulla lahjoituksia. Kaikki on valmiina. Ei ole kuin tarvinnut hiljaa ihmetellä Jumalan suuruutta. Tilojen nimeksi on annettu Sataman valo. Syyskuussa jo siellä aloitetaan kahvilatoimintaa. Siihenkin on jo ihminen. Lasten Rangertoiminta on jo alkanut siellä. Tiloissa kokoontuu postimerkkikerho sekä fotokerho. Miesten kerhoja on alkamassa siellä. Aamut aloitamme rukouksella jonne kaikki ovat tervetulleet. Naisten kahvilailtoja on sinne suunniteltu. Kristityt liikemiehet Savonlinnasta aloittavat siellä kerran viikossa aamunsa rukouksessa. Sielunhoitopalvelulle on tilat takahuoneessa, johon on myös jo ihminen. Uskova terapeutti aloittaa vastaanotot tiloissa. Ym. ym. Kalenterissamme on jo siis varauksia paikasta.

Kaikista tärkein kuitenkin on se että ohikulkija voi johdattua Sataman Valoon ja saamme kohdata niitä, joille kirkon kynnys on liian korkea. Koko toiminta on seurakuntia tukevaa toimintaa. Tällä hetkellä yhteistyötahoja neuvotellaan. Rukouksemme on että Savonlinna-Säämingin seurakunta, Helluntaiseurakunta sekä myös KRS olisivat sitä mahdollistamassa. Myönteistä suhtautumista on tullut. Siihen pyydänkin rukousta. Jeesuksen veren suojaa koko Sataman valon tiimille.

Paavali kirjoittaa Fil.4:13 Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. Rukous siitä, että se mikä on Hänestä vahvistuisi Sataman valon vastuutiimissä. Että kestäisimme vastustuksen, jota on tullut. Että Hän vahvistaisi meitä siihen tehtävään mikä kenellekin on tarkoitettu.

Vaikka paikka ei ole ollut edes vielä virallisesti auki sinne on kävellyt niitä ihmisiä sisään, joita en ole kirkossamme nähnyt. Heitä on kiinnostanut mitä siinä on. Valo on kutsunut katsomaan. Siinä kahvikupin ja herkkujen ääressä keskustelu on pian mennyt uskon asioihin. Olen yllättynyt miten valmiita he ovat olleet kuulemaan. ”Tulen kuuntelemaan, kun puhut seuraavan kerran ja tulen tänne Sataman valoon käymään uudelleenkin” on kuulunut lähtiessä. Eräs katsoi minua ja tuumasi että usko on varmaan hyvä juttu, koska olen niin onnellisen  näköinen. Olin juuri katsonut peiliin ja ajatellut miten kurjan näköinen olen. Se vahvisti minua siitä, että Kristus meissä kirkkauden toivo. Ei minun tarvitsekaan olla itse se valo, loistaa omaa osaamista tai erinomaisuutta. En sitä itsessäni ole. Enkä haluakkaan. Voin vain rukoilla, että minusta heijastuisi hitusenkin Hänen valoaan ja iloaan – sanoma toivosta.

Siinä kupposen äärellä olen tuntenut tekeväni juuri evankelistan työtä. Sen ei aina tarvitse olla puhumista pöntöstä, vaan olemista siellä missä on niitä, joille evankeliumi ei ole vielä löytynyt. Toki kierrän pyynnöistä edelleen, mutta tämä mahdollistaa sen, että olen välillä myös kotona. Matkalaukun ehkä kerkeäisi purkamaankin välillä…. Koen olevani nyt tilanteessa, jossa tarvitsen todella rukousta ja Jumalan tahdon ymmärtämistä.

Mark. 4:21 Jeesus sanoi: ”Ei kai lamppua sitä varten tuoda huoneeseen, että se pantaisiin vakan alle tai vuoteen alle? Lampunjalkaanhan se pannaan!

(K.38) Ps.135:5,6 Sillä minä teidän, että Herra on suuri, ja meidän Herramme korkeampi kaikkia jumalia. Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee, sekä taivaassa että maassa, merissä ja kaikissa syvyyksissä.

Muutamia viikkoja sitten käytimme äitini kanssa kiinteistövälittäjän arvioijan vanhempieni mökillä. Eräs pariskunta oli kiinnostunut mökistä. Kun olemme keskustelleet mökin hinnasta, on kuulunut kaikuja siitä, ettei se ole  minkään arvoinen. Halpa, vanha arvoton paikka. Itselläkin on ollut juuri sellainen olo. Kiinteistövälittäjä tutkittuaan mökkiä ja tonttia tuumasi: Hyvässä kunnossa. Arvokkaalla paikalla lähellä Savonlinnaa. Paljon isoja puita. Rauhallisella paikalla. Hän arvioi hinnan 30.000 € arvokkaammaksi kuin mitä muut olivat sanoneet – tai minäkin ajatellut.

Mökin kuistilla seistessä ihmettelin ja kiitin Jumalaa siitä päivästä. Oli kuin Jumala olisi asettanut arvottomuuteni tilalle terveen ihmisarvon ajatuksen. Miten  monella meistä on se tilanne, että meitä arvioidaan menneisyytemme, vaillinaisuutemme takia alhaiseksi, arvottomaksi. Tarvitaan ehkä joku, joka mittaa arvomme oikein. Ehkä se on ulkopuolinen, johon ei vaikuta entiset elämämme töppäilyt. Hän näkee ehkä sen, mitä se kuuluisi olla ennen kuin synti ja maailma on arvomme rikkonut. Jumala tulee meidän arvottomuuteemme sanomaan: Olet arvokas minun silmissäni. Se ei ole ylpeyttä, joka tulee usein siitä kun yritämme ansaita arvoamme, vaan se on totta. Tänään. Olet arvokas. Sellaisena kuin olet. 1Moos.1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa. Jumalan kuvaksi hän hänet loi. Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

Ps.139:13,14 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä. Ihmeelliset ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Kun Jumala Pyhän Henkensä kautta tulee meidän arvottomuuteemme, tämäkin Sana on totta. Olemme jokainen Jumalan ihmeitä, luotu Hänen kuvakseen. Synti on meitä kuitenkin rikkonut niin ettemme elä Raamatun Sanaa todesta. Siksi Jeesus on lähetetty vapauttajana arvottomuuteemme. Hänen haavoissa meillä on pelastus ja parannus. Siihen minkä synti on rikkonut. Syntiin mitä itse olemme tehneet ja mitä meitä kohtaan on tehty. Muista rakas lähettäjäni: Olet arvokas Jumalan silmissä.

Room.8:31 Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän puolustaa Sinua ja asettaan Sinut ja minut siihen paikkaan mikä kuuluu. Heittäydytään Hänen rakkauden varaan. Siunaus on ennalleen asettamista Isän tahtoon ja suunnitelmiin. Palauttamista vaikka vääriltäteiltä ja poluilta Hänen tahdossaan kulkemaan ja olemaan. Oikealla paikalla on lepo ja rauha.

Olen viime aikoina miettinyt ihmisten ja seurakuntien välistä yhteyttä ja rakkauden nimen käyttämistä niin monella tavalla. On paljon oikeassa olemisen ilmapiiriä. Oikeista kalenteriajoista. Oikeasta teologiasta. Oikeista juhlapyhistä. Oikeista tavoista elää avioliittoa tai yksinäisyyttä.  Oikeassa olemisesta täydellisestä Raamatun tuntemuksesta. Saako Raamattuun ja Jeesukseen uskova olla vain sitä mitä uskoo, vai pitääkö minun olla kaikille kaikkea ja yhtyä kaikkeen – kaikkiin uskomuksiin ja uskontoihin? Tai miten minun pitäisi ihmistä kohdella? Mitä voin heille sanoa etten loukkaa ketään? Vai loukkaanko jokatapauksessa jotain kun sanon mitä itse ajattelen tai jätän sanomatta. Sanonko mielipiteni suvaitsevasti vai konservatiivisesti- vai siltä väliltä? Olenko juuri oikeassa oikeista terapiamuodoista tai saako íhminen edes eheytyä? Onko sekin jo väärin ja kiellettyä? Olemmeko yllättäen rakkauden nimissä eri uskontojen ja suuntausten”marionetteja”?

Olen monesti surrut miten me uskovatkin olemme lähteneet näihin väittelyihin mukaan. Ehkä miellyttääkseen tai pitääksemme omassa yhteisöissämme ja seurakunnissamme ihmisiä. Kiinteistöjä ja sähkölaskujakin maksavia? Ihmisen rikkinäisyys on joskus sitä ihmissuhteissa, että olemme kuin ”marionetteja”. Kuka hyväksyy minut tällaisena ja mielipiteineni? Rakastaako minua kukaan? Itse ainakin voin tunnustaa että yritin kelvata ensin vanhemmilleni ja läheisilleni tyttönä, vaikka poikaa oli kovasti jo odotettu kotitilalle; sitä jatkamaan. Terapiassa olen ymmärtänyt että naapureiden terve ”sääli” ja pienen tytön viattomuus toi paljon hyväksyviä katseita elämääni. Sinä kelpaat tyttönäkin. Tervetuloa maailmaan. Kuin Isän rakkautta syvimmillään. Kelpaat. Olet hyväksytty. Jo ensimmäiset vuodet merkitsevät paljon tulevaisuutta ja ihmisyyttämme ajatellen.

Olemme niin monet olleet suorittajia. Opiskelussa, rippikoulussa, ajokortin ajamisessa, seurustelussa, aviolittossa, työssä, lottojen epätoivoisessa tekemisessä, kodin rakentamisessa, hengellisessä työssä ja jopa pelastuksessa.  Odotamme koko ajan jotain, emmekä välttämättä itsekään tiedä edes mitä. Suorittaminen, vaatimukset ja sisällä oleva rakkauden kaipuu vaatii. Ei vain ole. Koko elämä menee liian pitkään kysymykseen – kelpaanko. Saatamme ikävä kyllä jossain pysähdyksen vaiheessa huomata, että elämä tässä ja nyt ja on jäänyt elämättä ihan perus arkeamme.

Olemme ehkä epätoivoisesti yrittäneet kelvata – epäonnistumalla siinä aivan totaalisesti. Emme kelvanneet silläkään, että kumartelimme joka suuntaan hylkäämällä siten joitakin – huomaamattamme. Olemme ikävä kyllä liian usein kuin ”Marionetti nukke”, joita ohjaillaan ulkoapäin – ihmisten taholta. Ei ulkoapäin – Jumalan tahtoon tyytyen. Jos teet tai sanot noin, niin kelpaat minulle, yhteyteemme tai jopa yhteisöömme. Kuka ja mikä Sinua ja minua ohjaa? Mistä ja minne? Mukaudunko ihmisten mielipiteisiin. Tähän maailmaan ja ajan ilmiöihin? Tavoittelenko ihmisten vai Jumalan hyväksyntää? Hyväksynkö edes itse itseäni taivaallisen taivaallisen Isän armahdettuna lapsena – Kristuksen jo tehdyn työn vuoksi?

Itseäni on paljon puhutellut Raamatun lehdiltä Paavalin elämä. Hän itse oli Israelilainen – Benjaminin sukukuntaa, niinkuin hän roomalaiskirjeessä meille tämän ajan ihmisille viestittää. Olen monesti miettinyt miten oikeassa hän oli ollut omasta ja joidenkin mielestä kaikessa. Ollut kaikkia vastaankin, kunnes kaatui täysin rähmälleen – Vain Jumalan armosta ja rakkaudesta. Paavali ei ehkä enää sen jälkeen ollut uskonnollisuuksien ”Marionetti” tai ehdottomuus, vaan Jeesuksen Kristuksen todistaja. Häntä ei enää ohjannut mielipiteet eikä oikeaoppisuuskaan. Oliko hän varma enää omasta pelastuksestaankaan? Vain rakkaudesta joka hänen sydäntään ”pakotti”, hän antautui Jumalan käyttöön. Hän ehkä tiesi hyvinkin ihmisen osan ja mitä oli olla vapaa ja sidottu orja. Olla juutalaisten ja kreikkalaisten keskellä. Hän ei ehkä enää ollut konservatiivi tai suvaitsevainen, vaan ollessaan ihmisten keskellä hän toi perus evankeliumin sanomaa ristiinn naulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta esille. Messiaastaan. Kaikille. Sillä yhdellä tavalla, millä Isän suuresta rakkaudesta Hänen Poikansa kautta voi kertoa.

Hän ehkä oli löytänyt viimein ytimen. Täydellisen epäonnistumisen kautta. Miksi niin usein siunaukset tulevat juuri vaikeuksien kautta ja keskelläkin. Jumala ei auta meitä ehkä niinkkän vaikeuksista kuin vaikeuksissa. Ei niinkään sairauksista terveeksi kuin sairauksissa. Ei niinkään taloudellisista huolista pois kuin taloudellisessa huolessa. Ei niinkään pois kärsimyksestä kuin kärsimyksissä. Kaiken minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa – sanoi Paavalikin viimein.

Olenko minä tai sinä tai seurakunnat löytäneet evankeliumin ytimen? Silloinkin kun lähden sunnuntaina kirkkoon tai vietän sapattia lauantaina. Vai vietänkö joka päivä juhlaa pelkästä suurimmasta ihmeestä – pelastuksen armosta – pyhittämättä mitään päivää tai pyhittäen jokaisena päivänä hetken Jumalan kanssa. Kiitänkö Jeesuksen sovitustyöstä syntiemme tähden. Sen kautta kun Isä katsoo niin Rakastaa. Ei niinkään sinun tekosi tai tekemättä jättämisesi vuoksi, vaan tänne maapallolle luotuna ja syntyneenä. Juuri tähän aikaa. Oli aikasi tai aikani hyvää, huonoa, helpoa tai vaikeaa. Nyt on juuri oikea hetki ja aika. Vaikka sairasvuoteella tai työn touhussa. Eiliseen ja menneisyyteemme voimme ainakin silloin tällöin laittaa ”merkkikiviä ja viirejä”. Muistuttamaan että Jumala oli ja auttoi niinäkin aikoina. Hän ja Hänen Sanansa on ja pysyy. Hän on uskollinen. Ja ehkä vain Hän.

On edes yksi johon voimme tänäänkin luottaa. Huomisesta emme vielä tiedä. Niinkuin äitini sanoi: ”Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä – tänään auttaa Herra.” Vain Jeesuksen sovitustyön kautta olemmme kerran menossa iankaikkiseen iloon ja juhlaan – hyvien päivien ja joskus hyvinkin syvien surujen ja kurujen kautta. Se on tämän ajan elämää – arjen kipuja ja suruja. Tietenkin myös paljon iloa ja kiitoksen aihetta. Kaikesta sittenkin. Arkea. Uskossa eläen. Sinä olet rakastettu. Me olemme mitä olemme, mutta Jumala on hyvä – rakastettava, ylistettävä  ja kunnioitettava. Hän on ainut joka voi pelastaa. Me emme ketään. Voimme vain auttaa lähimmäisiä ja kulkea hetken aikaa vierellä. Voimme olla Hänen rakkautensa viestiviejiä. Vain tyhjiä kanavia. Isän rakkauden lähettiläitä – Jeesuksen kautta.

 

1Kor.9:19. Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia.

20. Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen.

21. Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla – onhan minulla Kristuksen laki.

22. Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia.

23. Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen.

 

Risti

 

Suvaitsevasti ihailivat minun kiemuroitani

Pakomatkoja menneisyyden kivuista

 

Eikö olisi suvaitsevaa katsoa ristiin

Joka sai kiemuranikin suoraksi

 

Silti siinä muistuttamassa

Antamassa ylistykselle mittaa

– Selvisin

 

Suvaitsetteko että ristin Herra

Palautti minut ennalleen

– Korjasi särkyneen

 

Kurkottavaisten kanssa

Kiipesimme taivasta kohti

Ylistimme

– ylistin

Ylistin niin korkealla että putosin

– itkin

 

Ristisi löysin jälleen

Sinut kärsivä Vapahtajani

 

Siinä se silti

Keskellä risti

– Muistuttaa kaikesta

Saaden kiitokseeni

 

– polviylistystä

Varjopolku

 

Isä en uskalla eteenpäin

Tie on välillä niin pimeä

– Varjoineen

 

Elämäsi varjoja

Toisten varjoja

   – heidän elämästään

Miksi katsot vain niitä

Älä pelkää – älä pelkää

– Elämää

 

Kiitos Isä

Poistit pelkoni

Uskallan luottaa nytkin

 

– Silti