2002 sain voimakkaan kutsun evankeliumin työhön ollessani sairaanhoitajan työssä. Aloitin syksyllä omassa seurakunnassa Uuden Elämän iltojen tiimissä. Pian alkoi tulla pyyntöjä muillekin paikkakunnille. Inari pohjoisin Helsinki eteläisin.
2003 keväällä kävin kutsuttuna Kansan Raamattuseuran evankelistakurssin ja siitä lähti liikkeelle lähettäjäkirjeiden kirjoittaminen kuukausittain työni lähettäjille. Olin menossa lapin alueelle ”Arjen kivuista armon kohtaamiseen” kiertueelle seurakuntiin, kun sain soiton silloiselta esimieheltäni: ”Aloita lähettäjäkirjeiden kirjoittaminen”. Työyhteisöksi tuli näin kolmeksi vuodeksi minulle rakas KRS, joka oli jo lapsena minulle ja vanhemmilleni hyvin tärkeä hengellinen koti.
KRS:n kautta kertyi nopeasti yli 400 työni tukijaa. Varasin niihin aina koko päivän ja samalla rukoilin jokaisen lähettäjän puolesta. Koin ne päivät hyvin siunattuina päivinä. 2006 vuoden loppuun olin KRS:n tehtävissä kiertävänä evankelistana. Seurakuntia ja paikkakuntia kertyikin paljon ja samalla upeita kohtaamisia. Ja monia rukouksia. Itkua ja nauru. Ja kilometrejä. Koin lähettäjät hyvin tärkeäksi rukoiljoiksi työni tukena. Ilman heitä en usko että työni olisi edes onnistunut. Olimme näin yhteisellä matkalla. Kiitollisuus heistä vielä nytkin.
Syksyllä 2006 aukesi Savonlinnassa ”Kaiken kansan olohuone” johon menin pyydettynä sitä organisoimaan kiertävän työni lisäksi. 2006 vuoden vaihteessa työsopimukseni KRS:n päättyi ja jäinkin 2007 alusta lähtien omaan kaupunkiin uutta työmuotoa käynnistelemään. Monia teemailtoja, päivällä paikka avoinna kaikille. Tuore pulla tuoksui kadulle ja kahvia oli aina tarjolla. Monia vapaaehtoisia sai siellä palvella omilla lahjoillaan. Olin myös jonkun aikaa seurakunnassa työssä vapaaehtoisten organisoijana. Tapahtumien järjestelyä olikin runsaasti muilla paikkakunnilla seurakunnissa kiertämisen lisäksi. Aloitin jälleen kirjeiden kuukausittaisen kirjoittamisen.
Sataman valo ry oli mahdollisuus aloittaa uudelleen lähettäjien keräämistä kiertäessä. Uusia lähettäjiä ja työmme tukijoita alkoi tulemaan. Kirjeen postituksissa olikin pian aikamoinen kasa kirjeitä ja rukoilimme yhdessä joka osoitteen ja ihmisen puolesta. Kahvikupposen äärellä. Työni tukijat tulivat lähinnä eri paikkakunnilta kiertäessäni – pyynnöstä eri seurakunnissa. Kirjoitin heille lähes siihen saakka, kun yhdistys päätettiin lopullisesti lakkauttaa 2019.
Nyt muuttojen yhteydessä ja koronan aikana kävin muuttolaatikoista ja tietokoneilta lueskelemaan kirjeitäni vuosien varrelta. Mukavia siunaavia muistoja. Merkkejä Jumalan läsnäolosta elämässä ja matkan varrella. Hän on pitänyt aina huolta – sittenkin. Samalla olen nyt rukoillut niiden paikkakuntien puolesta, joissa sain vierailla Sanaa jakamassa. Illoissa särkyneille. Seurakuntien tapahtumissa. Sanan ja rukouksen illoissa. Erilaisissa seminaareissa. Menin sinne mihin kutsuttiin. Jo KRS:ssä ollessa oli puhetta, että lähettäjä kirjeitäni voisi jotenkin julkaista. Kirjaksikin, jota ei koskaan kuitenkaan ole tullut. Kokoan joitakin nyt tänne.
Olen saanut viime syksynä uusilla kotisivuillani joittenkin kirjeiden osien julkaisemiseen innoituksen, rohkaisijat ja mahdollistajat. Kiitos siitä kuuluu taivaalliselle Isälle ja ystäville, jotka ovat tässä tukenani.
Toivon näistä lähettäjäkirjeideni osista tulevan joillekin lohdutusta tai rohkaisua – oman elämän arkeen tai juhlaan. Toivon näiden myös vahvistavan Sinun kutsuasi lähteä liikkeelle – omaan kutsuusi ja tehtävääsi.
Ole rohkea. Sinua tarvitaan.
Ole siunattu ja rakastettu
– Sinä juuri joka luet nyt tätä.
