Ei minusta ole mihinkään. En kelpaa. En ole niin kuin nuo muut. Tuntuuko tutuille? Meistä moni kyselee näitä kysymyksiä. Yksin kotona tai jopa seurakuntien keskellä. Epäonnistumisen häpeä ja menneet virheet sitovat meitä näkemästä itseämme niinkuin Jumala näkee. Lähimmäisten sanat ovat sitoneet mitättömyyteen tai elämän olosuhteet ja ”tsunamit” ovat rikkoneet kaikki toiveet, unelmat ja rukouksetkin.
Itseäni on puhutellut viime aikoina paljon Ruutin ja Noomin elämä Raamatusta. Noomi oli lähtenyt kotoaan miehensä kanssa nälänhätää karkuun, mutta vastaan tulikin vielä suuremmat kivut. Kaikkien läheisten kuolema ja koko omaisuuden menetys. Paluu kotiseudulle ei varmasti ollut helppo eikä yhden päivän matka. Ruut ehkä haistoi Jumalan siunauksen ”tuoksun” ja seurasi anoppiaan Noomia hänen kotimaahan takaisin Israeliin.
Ei heistä varmasti kumpikaan tuntenut olevansa suuressa Jumalan johdatuksessa. Ehkä ei enää jaksanut kiittää yhtään mistään. Vain häpeä ja suru oli matkassa pienen toivon kipinän kuitenkin säilyneenä. Silti koko ajan nämä kaksi kaikkensa menettänyttä naista oli tarkassa Jumalan johdatuksessa. Silloinkin kun Ruut johdattui keräämään pellolta toisten tähteitä. Maahan pudonneita jyviä. Ruut vain teki tänään sen mitä koki tarpeelliseksi. Tietämättä varmaan, että oli sentään Jeesuksen esiäiti.
Tuntuuko Sinusta siltä, että Jumala ei käytä sinua. Et ole siellä suuressa porukassa etulinjassa elonkorjuussa. Koetko olevasi yksin, ikään kuin pellon reunassa sivuun heitettynä tai jäätynä – ulkopuolinen? Ehkä juuri sinä olet se joka näkee maahan pudonneet. Yksinäiset siemenet, jotka jäisivät poimimatta vilja-aittoihin. Ehkä juuri sinä olet se, joka ei mene suurissa missioissa tai seurakunnissa etummaisen joukon mukana, vaan näet ja kuulet hiljaisen särkyneen ihmisen – maahan pudonneen äänen joka kysyy: Pääsenkö minäkin joukkoon ja kelpaanko minäkin. Onko minullakin tehtävää?
Ehkä se mitättömimmältä näyttävä tehtävä voikin olla Jumalan silmissä se arvokkain ja tärkein. Ehkä yhden särkyneen maasta nostaminen ja rohkaisu voi tuoda herätystä. Niin kuin Samarialainen nainen oli herätyksen tuoja kohdattuaan totuuden ja rakkauden – Jeesuksen kaivolla. Koko paikkakunnalla. Eräs ihminen kipuili omaa kutsuaan ja sanoi: ”Voi kun voisi olla vaikka hikirauhanen.” Ilman hikirauhasia ihminen ei pystyisi elämään terveenä. Useinkin juuri ne näkymättömät tehtävät ovat kaikkein tärkeimpiä. Sinä olet arvokas, rakas ja tärkeä. Sinun kutsusi ja sen suuruus on Kutsujan määrittelemä. Tarvitseeko meidän edes tietää mitä Jumala tekee kauttamme?
Pirkko Muhonen
