Olin mökillä lepäämässä viikon muutaman ystävän kanssa. Rukoilimme paljon ja nautimme kauniista luonnosta. Aamulla saimme herätä linnun lauluun. Järvi soitti laineillaan musiikkia. Joutsenperhe kävi näyttäytymässä mökin rannassa. Sauna lämpisi joka ilta. Takkatulessa makkarat paistui. Kaikki liikenteen ja muukin melu oli poissa. Yhden vieraan saimme johdattaa Jeesuksen omaksi. Mikä ilo sydämessä. Eräänä sateisena päivänä vain lueskelimme ja lepäsimme. Luin Jack Frostin kirjaa Hengellisestä orjuudesta hengelliseen lapseuteen. Mietin kirjaa lukiessa miten paljon meitä ”kodittomia” ja ”sylittömiä orpoja” onkaan. Joille uskonelämäkin on vain suorittamista.
Kesken lukemisen Jumala alkoi näyttämään varmaan suurinta kipuani. Isän ja äidin sylin ikävää. Minun ikäisillä monien vanhemmat ovat olleet kiireisiä. Ikävä kyllä nytkin. Ei ole pidetty niin tärkeänä sylissä pitämistä ja monet muutkin asiat ovat jättäneet monet lapset vaille turvallista syliä. Tajusin, etten ole tarpeeksi koskaan saanut levätä ihan koko painollani isän sylissä –pitkään ja turvallisesti. Käpertyä siihen ja saada sylihoitoa ja kasvaa luottamuksessa.
Joku osa minussa on aina sitä kaivannut ja jäänyt vaille. Aikuisuuden ihmissuhteissa –avioliitossakin ”sylin tarve” on ollut suuri. Välillä vääristynytkin. Joku osa minusta ei ole syliin mahtunut ja on jäänyt ulkopuolelle. Liian iso, liian pieni, liian lihava, ruma, ties vaikka mitä, mikä ei ole kelvannut sellaisenaan. Itse itseni mitätöinnit ja vaatimukset jostain ovat tuoneet kelpaamattomuuden tunnetta. Et kelpaa – yritä lisää. Laihduta, jumppaa, meikkaa ja yritä olla naiselllisen kaunis. Kun taivaallinen Isä ottaa meidät syliin ja lepoon Hänessä – lapseuteen, Hän ei jätä ulkopuolelle mitään meistä, vaan saamme koko painollamme levätä siinä. Sitä ei voi ihmisen syli kertoa tai korvata.
Miten paljon elämämme ihmissuhteet vaikuttaakaan jumalasuhteeseen. Emme uskalla levätä koko painollamme luottamuksessa, vaan joku osa meistä yrittää itse pärjätä ja hallita elämää tai kelvata. Pitää pärjätä ja silti turvattomuus vaivaa ja ohjaa. Toki on niitäkin, jotka ovat saaneet turvallisen sylin, hyvät kiintymyssuhteet jo lapsena ja heille onkin helpompaa elää luottamuksessa Jumalaankin. Siinä mökillä vuoteessa sain kokemuksen tasolla olla Isän sylissä –ihan koko painollani. Itkin ja lepäsin siinä. Jumalan kohtaamisen hetki! Luottamusta Häneen hoidettiin ja vahvistettiin.
Kokemuksiin tai niiden hakemiseen en halua olla meitä johtamassa, mutta joskus ne voivat olla tarpeellisia jos ne eivät ole irti Raamatun Sanasta. Kokemusten perustukselle ei voi elämää laskea tai rakentaa, mutta ne voivat avata kipeitäkin asioita, mitkä ovat saattaneet johtaa kauemmaksi Jumalaa. Totuus voi tehdä joskus kipeääkin, mutta vapauttaa. Jumala voi hoitaa sisäisiä kipujamme myös ihan kokemuksenkin tasolla. Syli on syli. Sana on se joka hoitaa, mutta sylin ikäväkin on totta! Arkea ei voi irrottaa pois meistä. Ei Jumalaakaan arjestamme. Sylin kaipuu täyttyy luottamukseen – ei tarpeeseen.
Tajusin, miten syvää turvattomuutta sylin ikävä –sanaton ikävä on tehnyt aikuisuuteen. Ei koko painollaan ole saanut levätä ja rakentua jo pienestä asti isän ja äidin sylissä. Tuntea, että kelpaa ja joku huolehtii täysin. Olla lapsi jota aikuinen ohjaa ja suojelee. Aikuisuudessa etsityt sylit vaativat usein jotain. Syvä ikävä ei sillä korjaannu -vain hetkellisesti voi helpottaa. Joskus ja yleensä johtaa jopa uusiin pettymyksiin. Se voi vie meidät myös hengelliseenkin orjuuteen. Pitää olla jotain muuta kuin on. Suorittaa että kelpaa Jumalalle. Pitää tehdä enemmän. Tehdä itse. Yrittää itse korjata itseään ja ansaita rakkaus, joka ansiotta kuuluu meille lahjana. Joka on jo tehty lahjaksi. En kelpaa, en riitä, en luota. Uskossa eläminenkin voi tulla suoritukseksi ja se ei johda hyvään. Rakkaudesta tulee ehdollista suorituksiin. Jumalankin rakkaudesta. Silloin syvällisesti ajatellen turhennamme jo ristillä tehdyn työn. Niin äkkiä puemme omaa vanhurskautta hyvillä teoillamme ja suorituksillamme. Annetaan Jumalan olla Jumala. Ollaan me ihmisiä ihmisten keskellä. Tehdään hyvää rakkaudesta – ei vaatimuksesta.
Uskon, että Isä odottaakin lapsiltaan luottamusta Häneen. Jos ajattelemme lasta, joka koko ajan kiukuttelee isälle eikä luota, on maallisenkin isän sydän surullinen. Miksi ei taivaallisen Isäkin olisi surullinen jos lahja ei kelpaa? Hän haluaa, että luottavan lapsen lailla turvamme Häneen kokonaan, jotta Hän voi käydä ohjaamaan elämäämme –kokonaan. Elämme uskossakin silloin lapseudesta käsin, eikä orjuudesta käsin. Ajattele, että Jeesuksen tähden saat olla Jumalan perillinen. Rakastettu lapsi suuressa Jumalan perheessä. Saamme luottamuksessa irrottaa otteemme omista joskus heikoistakin turva rakennelmistamme ja heittäytyä Jumalan varaan ihan kokonaan.
Voi olla pelottavaakin luottaa johonkin, mitä ei silmillä näe. Sanasta saamme kuitenkin nähdä, mitä Jumala ajattelee meistä ja mitä Hän lupaa meille. Sieltä Hänet löydämme arkeemme. Lapsi saa myös opetella ja kasvaa. Erehtyä ja oppia. Kaatua ja nousta. Ja silti koko painollaan elää arjessa erehtyvänäkin leväten luottamuksessa, että Isä ohjaa. Onko Sinulla sylin ikävä? Rukoilen puolestasi, että Sinäkin saat olla Isän sylihoidossa. Vahvistua luottamuksessa Häneen. Ei meidän niin aikuisia aina tarvitse olla – osaavia, pärjääviä ja tietäviä. Lapsellisuus ja lapseus on kaksi eri asiaa. Jeesus meitä hoitakoon Pyhän Henkensä kautta! Sillä olemme Hänen lapsiaan – Kristuksessa.
Sisäinen rikkinäisyys ja toipuminen on minusta sitä, että Jumala näyttää meille asioita, missä olemme rikkinäisyyden takia ohjautuneet ajattelemaan tai toimimaan väärin. Sisäinen parantuminen ei itsessään ole se pääasia, vaan se että rikkinäisyytemme ei ohjaa valintojamme tai ajatteluamme, vaan valitsemme Jumalan tahdon mukaisia asioita ja näemme Isänkin niin kuin Hän oikeasti on. Jeesus on tullut vapauttamaan vangittuja ja liian usein me olemme huomaamattammekin menneisyytemme ja kipujemme vankeja. Rukoilen, että Jeesus vapauttaa meitä ja asettaa ennalleen meidät siihen, mitä Hän on meille jo alunperin tarkoittanut. Kunnes hiljaa huutavat haavamme hoituvat. Toipuminen on ennalleen asettumista Jumalan suunnitelmiin. Sinulle on paikka Jumalalla!
Tässä joitakin loma-ajatuksia Sinulle rukousaiheena tai itsellesi Isän hoitavasta sylistä. Uskon, että omassa maassamme on paljon sylin kaipuusta kipuilevia, joka on johtanut moniin vääriinkin asioihin. Jopa seurakunnissa. Vääriin ihmissuhteisiin. Etsimään rakkautta – vain ihmisen taholta ja tasolta. Ennalleen asettaminen on tuhlaajien ja suorittajien – lasten kotiintuloa, johon sisältyy syvää anteeksiantamuksen voimaa ja siunausta. Sen minkä synti ja maailma on erottanut ja rikkonut, sen Jeesus on tullut korjaamaan, palauttamaan ja asettamaan ennalleen. Siihen saamme turvata.
Malakian kirjasta: Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen.
