”Mitä Sinulle toivoisin, mitä Sinulle tahtoisin. Että juuresi löytäisi vettä ja oksasi kylpisi valossa. Että eläisit lähellä taivasta ja vahvasti juuret maassa. Että se mikä Sinussa on puutetta saisi kasvaa taivaan valossa. Kasvaa vihreän niityn laidalla, kasvupaikalla parhaalla. Että sekin mikä on Sinussa muhkuraista, niin mutkaista ja keskeneräistä, pahkuraista, löytäis suojan Jumalan armossa. Sitä Sinulle toivoisin, Sinä ystävä kallehin. Sitä Sinulle tahtoisin.”
Otteita Jörg Zinkin runosta, jonka Tampereella asuva laulaja-evankelista Pertti Kallio oli säveltänyt ja lauloi sen meille naistenpäivillä Ala-Torniossa viime lauantaina.
Olin itse niin kosketettu tästä laulusta ja monista muistakin, että ne jäivät soimaan syvälle sydämeeni. Nuorena olen soittanut itsekin kitaraa ja pianoa ja laulanut monissa juhlissa. Kaikki nämä lahjat jäivät piiloon – kipujeni alle. Ehkä siksi olen aina arvostanut syvästi juuri näitä lahjoja myös Jumalan valtakunnan työssä. Itse olen tehnyt uskonratkaisunikin juuri laulun kautta ja aikana sekä hoitunut syvästi monien laulujen kautta.
Usein olen miettinyt sitä, miten harvoin sitä huomioidaan tarpeeksi. Valtava lahja Jumalalta. Onneksi on tällaisia lahjakaita, luovia ihmisiä. Laulajia ja lauluntekijöitä. Näin ja sain kuulla Torniossa, miten Jumala oli hoitanut kuulijoita Pertin laulujen aikana. Uskon vahvasti siihen, että Jumala näin hoitaa ja parantaakin monesti syvistäkin kivuista – juuri laulujen aikana.
Lomani meni lepäillessä ja arjen askareissa. Tuntui hyvälle aloittaa jälleen työt rukouksen merkeissä. Kuitenkin tuntuu monesti, että ”hälyääniä” on liikaa. Viime päivinä olen paljon miettinyt ja kuullutkin sielunhoidossa profetioiden ja Herran sanana sanottujen asioiden väärään suuntaan ohjautumisesta. Itselleni yksinäisenä ihmisenä on tullut eroni jälkeen vuosien varrella sanaa, joka ei kaikki voi olla Herran sanaa, vaan ihmisten ehkä toiveita tai lohdutusta:
Menen entisen mieheni, eli lasteni isän kanssa vielä takaisin yhteen. Tuleva puolisoni on komea tummatukkainen mies. Puolisoni soittaa kitaraa ja laulaa. Tuleva puoliso jakaa sanaa. Yhdessä olemme puhujan pöntössä, jossa kannattelen hänen käsiään. Jopa nimeltä on profetoitu… Hän on tietyn ikäinen. Yhdessä olette jonkun toimintakeskuksen johtajia. Jopa, että hänen pitää erota ensin!? Jne, jne… Jokin ei täsmää. Kaikki ei todellakaan voi olla Herran ääntä eikä Hänen suunnitelmaa. Yksi profetia on tullut monilta ja ollut yhtenevä: Jumalalla on sinulle hyvä yllätys. 🙂 Vielä ihmettelet hänen vastaustaan. Ilman määritelmiä.
Jes.55:8,9 Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Jumalan suunnitelma on aina paras suunnitelma! On joskus hyvä luovuttaa kaikki toivotukset, toiveet ja unelmat – ja vain odottaa.
Jos elämämme alkaa ohjautua ns. profetioiden mukaan, jää ehkä Jumalan suunnitelma huomaamatta tai sivuun. Odotamme jotain, joka ei ehkä koskaan toteudu. Näemmekin kaikki sen mukaan. Tai haluamme nähdä. Usein sitten petymme, miksi Jumala ei jo vastaa. Saatamme jopa eksyä vääriin valintoihin. Lähdemme entistä enemmän juoksemaan sanan perässä emmekä Sanan Jumalan perässä. Etsimme vastausta emmekä Häntä jolta vastaus tulee. Katsomme, kiinnymme ja odotamme lahjaa emmekä lahjan antajaa. Itse olen näissä asioissa hiljentynyt ja jättänyt kaiken Herralle. Hiljentynyt Raamatun Sanan ääreen. Tutkiskellut sen kautta kaikkea. Jumala ei koskaan toimi Sanaansa vastaan. Ei ihmissuhde asioissa, eikä muussakaan. En halua kuitenkaan mitätöidä sitä, etteikö Herra puhuisi palvelijoidensa kautta. Armolahjat ovat myös Raamatun mukaisia. Myös kehoitus niiden käyttöön. Rakentamaan ja rohkaisemaan seurakuntaa, yhtäkin ihmistä. 1Kor.12:1-11.
Eilen oli ”luomihuoli päivä”. Minulla on ollut kaksi vuotta huoli kyljessäni olevasta luomesta. Joka päivä kahden vuoden ajan olen huolissani sitä tutkinut. Mieleni on alkanut sitä kasvattaa jo levinneeseen luusyöpään kipeän oikean lonkkani kohdalta. Elämäni päivät ovat mielessäni jo kohta eletty ja katseeni ja ajatukseni on ollut pienessä ruskeassa pisteessä. Huolissani menin vastaanotolle: Heti lääkäri sanoi: Ei mitään huolta. Tämä on täysin vaaraton.
Kahden vuoden turha huoli vaihtui valtavaan helpotukseen. En tiedostanut kahden vuoden aikana mikä side ajatuksissani tämä pieni piste oli ollut. Tiedostin sen kun sain siitä vapautuksen. Todella huojentuneena ja iloisena läksin sieltä pois. Olin vissiin niin iloisen näköinen, että vastaantulevat autoilijatkin hymyilivät minulle kauniisti. Vai oliko niin, etten huoleltani ollut aiemmin nähnyt edes vastaantulijoita. Tajusin miten helposti meillä on joku asia tai huoli, mihin koko ajatuksemme kiinnittyy. Onko se joku synti, huoli lähimmäisestä, oma vikamme ja virheemme, puutteemme tai joku piirre itsessämme mikä meitä vaivaa.
Eiköhän tänään pidetä oma ”luomihuoli päivämme”. Jätetäänkö se asia, joka on vaivannut – tarkistettavaksi Jeesukselle? Jospa Hän sanoo Sinulle: Ole vapaa siitä. Hänen haavoissaan meillä on parantuminen ja pelastus. Jospa Jeesus sanoisi Sinulle tänään: Ei mitään huolta, hoidan tämän asian. Lapseni, katso vain minuun. Jätä huolesi minulle. Silloin se ei leviä koko elämääsi ja vie kaikkia ajatuksiasi. Kristus meissä, kirkkauden toivo. Aina.
Koska olemme ihmisiä, olemme myös syntisiä loppuun saakka. Miten usein huomaankaan tehneeni jotain syntiä. Ajatuksin, teoin, laiminlyönnein. Mitä enemmän olen itse yrittänyt taistella syntiä vastaan, sitä enemmän se minua kalvaa. Synti riippuu minussa ja Sinussa.
Room.6:sta: Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa. Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
Ajatus siitä heikkouksien keskellä lohduttaa. Synti vain riippuu minussa ja Sinussa. Sohaisee vanhoja ehkä jo arpeutuneitakin haavojamme. Muistetaan että aina voin kiinnittää katseeni Jeesuksen jo tehtyyn sovitustyöhön. Kohti valoa. ”Syntihuoli päiväkin” kääntyy armon varassa elämiseen. Armon tietoisuudessa – tiedostaen heikkoutemme. Rakkauden varassa elämiseen. Ei yritykseen – vaan olemiseen. Jeesuksen, Vapahtajamme kanssa.
Erään ystävän viestin sanat: Jos tänään on sellainen päivä, jolloin erityisesti tarvitset voimaa, rohkeutta, viisautta ja sinapinsiemenen verran uskoa, niin usko jo saaneesi. Sillä kaikki mitä tarvitset on jo varattu Sinulle. Elämä on kulkemista erehdyksen ja oppimisen tiellä, kompastellen ja nousten. Se on kasvamista ja vahvistumista kitkemisen ja leikkaamisen kautta. Elämä on nousemista kohti uusia näköaloja, kohti valoa.
